torstai 10. joulukuuta 2015

Referaatti värjäyksestä


Värikäsittelyt vaikuttavat kaikkiin hiusten rakenneosiin: hiussoluihin, soluväliaineeseen ja melaniiniin. Hius muodostuu soluista, jotka ovat kiinnittyneet toisiinsa soluväliaineen avulla. Hiussoluja on kahta tyyppiä, suomu- ja kuitusoluja. 
Hiussolut syntyvät hiusnystyn pinnalla olevista emosoluista. Hiusnystyn pinnalla on myös melanosyyttisoluja, jotka valmistavat melaniinin eli hiuksen luonnollisen värin. 

Hiusten rakenteen määrittely

Pysyvää rakennevauriota kutsutaan happivaurioksi, sillä happi aiheuttaa vaurion. 
  • vaalennusainekäsittely aiheuttaa selvästi eniten happivaurioita, sillä vaalennusaineen sisältämät persulfaatit ovat tehokkaita hapen vapauttajia
  • vähiten happivaurioita aiheuttaa permanenttikäsittelyn kiinnitysvaihe
  • seuraavaksi eniten happivaurioita aiheuttaa 1-4% vetyperoksidin käyttö (esim. kevyt- ja kestoväri)
Nämä happivauriot näkyvät hiuksessa kiillottomuutena, sähköistymisenä, karkeutena sekä takkuuntumisena. Pelkkä silmämääräinen tarkkailu ei riitä happivaurioiden selvittämiseen, vaan kampaajan tulisi osata tunnustella niitä, tarkastella niiden valontaittokykyä ja eri kohdissa hiusta (tyvikasvurajat eri käsittelyjen jäljiltä)
  • asiakkaalta kannattaa kysyä, mitä tuotteita hän käyttää, miltä hiukset tuntuvat heti pesun jälkeen, kuinka hiukset selviävät ilman hoitoainetta..
  • tärkeää on myös tietää edelliset värjäys- ja vaalennuskäsittelyt


Hiusten värillisyyden määritys
  • on tärkeä vaihe, jotta tiedetään millä käsittelyllä saadaan asiakkaalle haluama lopputulos
Tummuusaste ilmaistaan asteikoilla, jolla yleensä 1 on musta ja 11 väritön. Myös vivahteet tulee määritellä tarkasti, sillä muuten vastavärien käyttö voi epäonnistua. 
Värien peittokyky tarkoittaa, että jos hiuksessa on esimerkiksi punainen vivahde, sitä ei voida peittää keltaisella värillä, sillä keltaisen peittokyky ei riitä siihen.
Tärkeä sääntö on, että väri ei vaalenna väriä.
 


Keinotekoisia väriaineosia ovat kaikki värjäävät ainessosat, joita käytetään esimerkiksi hiusten, ripsien ja kulmien värjäämiseen. Hiusväriainesosat ilmoitetaan valmisteen INCI- luettelossa. 
Keinotekoisten väriainesosien rakenne on hyvin lähellä ihmisen luonnollisten  väriaineiden rakennetta. Väriainesosat ovat niin pieniä molekyylejä, että ne imeytyvät hiussolukkoon helposti ja nopeasti.
Keinotekoisia väriainesosia on kahdenlaisia: 
  • valmiiksi värillisiä eli suoraväriainesosia (hapettumattomia)
  • värittömiä esiväriainesosia (hapettuvia)
Suoraväri ainesosat eivät muuta väriään pakkauksessa, vaikutuksen aikana tai sen jälkeen. Käytetään esimerkiksi sampoina, hoitoaineissa, sävytteissä, muotoilutuotteissa.. 
Ns. Tilapäisesti hiukseenrakenteeseen kiinnittyvät 
  • tummemmat ja värikkäämmät lopputulokset
  • sopii asiakkaalle, joka haluaa värin lähtevän täydellisesti pesun yhteydessä 
  • tai jos hius ei rakenteellisesti kestä hapettuvia käsittelyjä

Hapettuvat väriainesosat ovat värittömiä. Ne muuttavat väriään värillisiksi reagoidessaan hapen kanssa. Käytetään nimityksiä kevyt- ja kestovärit. 


Värinpoisto

  • kolme menetelmää: emäsvärinpoisto= vaalennus, hapanvärinpoisto ja liuotinvärinpoisto

Emäsvärinpoisto
 valmisteen vaikuttava ainesosaryhmä= hapettavat ainesosat .käyttövalmiiksi sekoitetussa valmisteessa hapettavia ainesosia on kahdenlaisia: persulfaatit, vetyperoksidi

Hapanvärinpoisto: Valmisteen vaikuttava ainesosa on pelkistin. Yleisin näistä on natriumhydroksimetaanisulfonaatti


Liuotinvärinpoisto: vaikuttavat ainesosat ovat liuottimia, esimerkiksi bentsyyliglykoli -> poistaa vain mekaanisesti hiukseen kiinnittyviä suoraväriainesosia

  • emäs- ja hapanväripoistokäsittelyt muuttavat väriainesosamolekyylit värittömiksi.
  • niitä voidaan käyttää vain silloin, kun hiuksissa on hapettuvia väriainesosia
  • valitaan esikäsittelyksi, kun hiuksissa on hapettuvia hiusväriaineita ja asiakkaan hiukset ovat enemmän kuin asteen tummemmat halutusta väristä

Värin lisääminen

1. Tavoite (tummuusaste& vivahteet)
2. Lähtötilanne (tummuusaste& vivahteet)
3. Mitä värjäysmenetelmää käytetään

Työvälineet ja työtavat= värjäystekniikka

  • suojaa asiakas niskaliinalla ja kapalla, voidaan käyttää myös lisänä muoviliinaa ja hiusrajassa suojavoidetta
  • suojaa itsesi kertakäyttökäsineillä, essulla, työvaatteilla, myös kengät!
  • värimassa sekoitetaan joko kulhossa tai nokkapullossa
  • ositellaan hiukset, varataan levittämiseen kampa, sivellin, pullo, tai sormin.. (raidoitukseen huppu, folio ja virkkuukoukku)
  • vaikutusajan värimassa voidaan suojata hupulla, kelmulla tms, jolla lämpö jakautuu tasaisesti, eikä kuivu. värjäystä voidaan nopeuttaa hiustenkuivaajalla tai lämpösäteilijällä 
Värin sekoitus:
Katso oikea hapete värituotteelle
Arvioidaan massa ja sekoitetaan tasaiseksi

Levittäminen ja vaikutusajat
1. Sivellintekniikka esim. tyvelle, raidoille.. - levitä osion molemmin puolin
2. Nokkapullo esim. löysän värimassan levitys - yhdellä värillä värjäys
3. Sormilla esim. raitahuppu, pesupaikka
4. Kammalla

Kestoväri vaikuttaa 30minuuttia, Kevytväri 20minuuttia

Jälkitoimet
  • Emulgoi väri pesupaikalla runsaalla vedellä
  • Huuhtele, kunnes vesi on kirkas
  • Kuivaa, laita hoitoainetta
  • Kuivaa huolellisesti ja neuvo ylläpitämään väriä ja hiustenkuntoa
 
 

maanantai 7. joulukuuta 2015

KC Professional Vaalennus

KC Bleach Blue


  • Pölyämätön sininen vaalennusjauhe, jonka vaalennusmassa ei turpoa eikä kuivu.
  • Vaalentaa tehokkaasti ja hellävaraisesti jopa 7 astetta.

 Käyttöohje:

  • Yksi osa vaalennusjauhetta, kaksi osaa KC Oxid- hapetetta
  • Sekoitetaan kulhossa
  • Vaikutusaika 20-50 minuuttia
  • Hapete valitaan toivotun tuloksen mukaisesti, vaalennusasteelle 3 valitaan  3% hapete, 5 valitaan 6% ja 7 valitaan 9%
  • Vaalennuksen jälkeen pestään sopivalla sampoolla, huuhdellaan ja käytetään asianmukaista hoitoainetta


KC Bleach 

  • Hajusteeton ja ammoniakiton vaalennusjauhe
  • Vaalentaa tehokkaasti ja hellävaraisesti jopa 6 astetta

Käyttöohje:

  • Yksi osa vaalennusjauhetta, kaksi osaa KC Oxid- hapetetta
  • Sekoitetaan tasaiseksi kulhossa
  • Hapete valitaan halutun tuloksen mukaisesti, vaalennusasteelle 3 valitaan 3%hapete, 4 valitaan 6% ja 6 valitaan 9%
  • Vaikutusaika on 15-45 minuuttia 
  • Vaalennuksen jälkeen pese oikealla sampoolla, huuhtele ja hoida hoitoaineella

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

KC Luxima




  • KC Color Luxima- kiiltosävyte lisää kiiltoa ja elinvoimaa hiuksiin. Se sävyttää, taittaa ja voimistaa  hiuksessa olemassa olevia sävyjä.
  • Color Luximassa hyödynnetään Shine Enhance Complex- kiiltoyhdistettä, joka suojaa ja kosteuttaa hiuspohjaa, sekä antaa uskomattoman kirkkaan ja kiiltävän sävyn. 
  • Se sopii esimerkiksi vaalennettujen hiuksien sävyttämiseen, hiusten tummemmaksi värjäämiseenja harmaiden luonnolliseen häivyttämiseen.

Sävyjen numerointi

Luximan numerointi perustuu väritähteen, joka kertoo mitä sävyjä väreihin on sekoitettu. Tummuusasteiden ensimmäiset numerot kertovat, mikä asiakkaan tummuusaste on ihanteellinen millekin sävylle. Kylmät sävyt antavat syvyyttä ja lämpimät sävyt kirkkautta lopputulokseen. Clear on laveeraaja, jolla voidaan säätää käytetyn sävyn voimakkuutta ja syvyyttä. Mitä enemmän Clearia lisätään, sitä vaaleammaksi ja kevyemmäksi väri muuttuu. 



Käyttö

Luxima- sävytteen kanssa käytetään 1,5% hapetetta, ja sekoitussuhde on 1:2 (esim. väriä 40ml ja hapetetta 80ml). Nokkapulloa käytettäessä lisätään joukkoon Seal&Shine öljyä, jolloin värimassa notkistuu. Värimassa levitetään kosteisiin tai hyvin pyyhekuiviin hiuksiin ja emulgoidaan väri hiuksiin pullon avulla. Vaikutusaika on vähintään 15minuuttia.